Tein viikonloppuna Äitienpäiväkakkujen lisäksi kerrankin kakun myös omiin tarpeisiin. Selvää suunnitelmaa ei kakusta ollut. Siitä piti ensin tulla ihan tavallinen kermakakku, mutta muissa blogeissa pyöriessäni innostuin kokeilemaan ensimmäistä kertaa elämässäni kinuskikakkua.

Pohjana on neljän munan kaakaokakkupohja, sekä yksi kerros sokerikakkupohjaa.
Täyte:
1prk maitorahkaa
1dl marianne crushia
1prk valion mansikkakermaa
10 isoa valkoista haribon vaahtokarkkia
1dl flora vispiä
Tuota tuli kahteen väliin ja keskimmäiseen laitoin jämät mokkamoussesta. Olen pitkään halunnut kokeilla vaahtokarkkeja täytteessä ja tykkäsin kyllä. Mansikkakerma, mariannet ja vaahtokarkit ovat itsessään niin hyviä makeuttajia, että sokerin lisääminen täytteeseen on ihan tarpeetonta. Tuo mansikkakerma on vaan niin hyvää!

Kinuskikuorrutus:
2dl kuohukermaa
1dl fariinisokeria
1dl sokeria
2rkl voita
Keitä kerma ja sokeri kattilassa miedolla lämmöllä puolen tunnin ajan, kunnes seos sakenee ja jähmettyy tipautettaessa pisara kymään veteen. Leivitä kakun päälle.
Tämän kakun päälle (halkaisija 24cm) sitä tuli aika reippaasti, mutta koska itse tykkään makeasta, laitoin sitä paksun kerroksen -en kuitenkaan ihna koko määrää.

Reunoilla flora vispi pursotukset ja päällä koristeena muutama marsipaanikukka.
Sitten vielä leikkauskuvaa:

Vähän hassusti tässä näkyy tuo vaalea kakkupohja, mutta kun se oli jäänyt edellisistä kakuista yli, niin päätin käyttää sen tähän. Onneksi tuo nyt ei omassa kakussa haittaa.
Eilen oli kummityttöni nimipäivät, tämä olkoot sitten vaikka virtuaalinen nimipäiväkakku Lotalle, onnea näin jälkikäteenkin.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.