Tämän kakun tein viikonloppuna rippijuhliin. Tilaaja oli tykästynyt tähän mansikkakakkuun ja koristelultaan haluttiin jotain samanlaista. Mitään virallisia koristeita (kukat, laatta, risti) ei kakkuun haluttu.

1246262744_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pohjana viiden munan sokerikakkupohja.

Täytteinä tilaajan toiveesta mansikkamousse ja valkosuklaamousse. Mansikkamousseen haluttiin sekaan tuoreita mansikoita ja valkosuklaamousseen rouhin puoleet suklaasta reiluksi palaksi. Kostutukseen käytetty vaniljamaitoa.

Mansikoiden pohjalla kerros mansikkamarmeladia. Tuoreiden mansikoiden päällä kiille hyytelösokerista, jota menin värjäämään punaiseksi. Ei tullut mielestäni hyvä, olisi pitänyt käyttää ennemmin mehua.

1246262876_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pursotukset flora vispiä, vaahtoa jämäköitetty maitorahkalla ja vaniljakreemijauheella. Näillä lämpötiloilla ei silti noistakaan nikseistä välttämättä apua ole, mutta toivotaan, että pursotukset ovat pitäneet kutinsa.

Tällä kertaa kokeilin reunoille lehtityllalla tuollaista aaltoilevampaa pursotustyyliä ja siitä tuli kyllä huomattavasti paremman näköistä. Päällä isolla tähtityllalla tehtyjä koukeroita.

Koristeena tuoreita mansikoita puolitettuina ja pieniä helmiäisiä.

1246262846_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Toivottavasti kakku maistui!