Olen paininut ongelman kanssa, että en saa Macaronseja onnistumaan, en sitten millään. Olen kokeillut montaa eri ohjetta, mm. tätä Ebenkin blogissa ollutta Ewelynin ohjetta, jolla käsittääkseni aika moni muu on onnistunut. Mutta minä saa ohjeita onnistumaan, joissa mantelijauhe ja tomusokeri sekoitetaan keskenään. Eräänä aamuna luin kahvia ryystäessäni läpi Ullan Lempileivonnaiset -kirjaa, joka hyllystäni muutaman muun ihanuuden lisäksi löytyy ja sieltä löytyi täydelliseltä kuullostava Macarons ohje. Vielä on yksi maku -lehden resepti kokeilematta, johon tulee kuumaa vettä...

Maraconit, Ulla Svensk Unelmaleivonnaiset -kirjasta, 30kpl

3 kananmunaa

3½dl tomusokeria

1dl mantelijauhetta

Vaahdota valkuiset kovaksi vaahdoksi, lisää tomusokeri pienissä erissä kokoajan vatkaten, kunnes marenki on kovaa. Sekoita mantelijauhe varovasti joukkoon. Jos haluat erivärisiä maraconeja, jaa massa lautasille ja värjää jauhemaisilla elintarvikeväreillä. Pursota isolla pyöreällä tyllalla, halkaisijaltaan n.3,5cm:n marenkiympyröitä leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille. Paista uunin alimmalla tasolla 125 asteessa 25-30 minuuttia. Pursota jäähtyneen marenkipuolikkaan pintaan täytettä, paina päälle varovasti toinen marenki.

Aikaisemmin tehdyt levisivät jotenkin kummasti. Ei kauniita, ei todellakaan:

Nyt ehkä rohkaistun sitten tekemään näitäkin vähän useammin, kun hevonen on selätetty. Hävettää oikein myöntää, että vasta viides satsi oli onnistunut. Jokohan tututkin uskoo, ettei mussa todellakaan ole leipurinvikaa? Hah.

Eihän nämä uusimmatkaan ihan täydellisiä ole, osa vähän toispuoleisesti kohonneita, mutta pinta on kuitenkin oikeanlainen ja tällä erää se riittää minulle. Värinä alla tällä erää vaalean oranssi:

Täytteenä tällä erää Suklainen Baileystäyte.

 

Suklainen Baileystäyte:

125g margariinia

2dl tomusokeria

2rkl kaakaojauhetta/tummaa suklaata

2rkl Baileys likööriä

Vatkaa margariini ja tomusokeri vaaleaksi. Lisää joukkoon kaakaojauhe/suklaa ja baileys. Sekoita tasaiseksi. Laita pussiin ja pursota macaronien väliin.

 

Ja kyllä, tuo täyte on jumalainen, suosittelen kokeilemaan!