Tein tätä kakkua varten pienen Hello Kitty maalauksen. Kuvaa maalauksesta en huomannut erikseen ottaa, mutta kuvan halkaisija on n.5cm. Toiveena oli kakku, jossa olisi Hello Kittyn lisäksi kukkia ja perhosia. Joten aika herkkä hörsyläkakku tästä sitten tulikin.

Pohjana kuuden munan suklainen kakkupohja. Kostutukseen käytetty kaakaota.

Täytteenä toiveesta molemmissa väleissä pätkismousse.

Kakun pinnalla sokerikreemi, jonka päällä vaaleanpunaisesta marsipaanista kaulittu kiekko. Marsipaaniin sain tähtikuviot koristelumaton avulla. Maalauksen pohja vaalennettua marsipaania, muutoin kaikki koristeet sokerimassaa. pritsaukset tehty tummalla suklaalla.

Kokeilin pitkästä aikaa tehdä vähän toisenlaisia lehtiä ja näistä tuli tosi kivoja. Kuvioin lehdet silikonisella "suonimatolla" kevyesti painaen ja leikkasin sen jälkeen lehtimuotilla muotoonsa. Näitä pitää tehdä ehdottomasti lisää :).

Pursotukset flora vispiä, tehty isolla tähtityllalla.

Onnea Veera ja toivottavasti kakku kelpasi/maistui!