Saimme asuntokaupantekijäisiksi jo jokunen aika sitten Heirolin valurautaisen lettupannun (ihanaa, koska edellinen oli jo parhaat päivänsä nähnyt). Sitä on pitänyt kokeilla jo monen monituista kertaa. Nyt vihdoin aloin etsimään ohjetta, joka vähän poikkeaisi tavallisesta lettutaikinasta.

Yhdistelin sitten Valion muhkeiden aamiaispannukakkujen ja Ruokamaailman rahkalettujen ohjeista itselleni mieleisemmän, tässä ohje:
3 munaa
1prk maitorahkaa
3dl maitoa
2rkl margariinia
3,5dl vehnäjauhoja
1rkl leivinjauhetta
1rkl vaniljasokeria
1rkl sokeria
1tl suolaa
Riko munat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki, sekoita joukkoon maitorahka ja maito. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää muuhun taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Anna taikinan turvota tunti jääkaapissa ennen paistamista. Paista letut kullanruskeiksi pannulla.

Vaahdotin lisäksi purkin flora vanillaa ja pakkasesta otin mustikoita ja vadelmia. Oli todella hyvää. Kahviinkin laitoin lusikallisen flora vanillaa. Nam.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.