Tänään oli aika säilöä mansikoita talven varalle. Olivatkin makeita ja hyviä. Mansikoiden säilöminen tiesi samalla myös perinteisen mansikkakakun tekemistä. Sillä sitten tänään jo minä herkuttelin ja muut huomenna.

Pohja:
4 munaa
2dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
Täyte:
2,5dl flora vanillaa
1l tuoreita mansikoita
vaniljasokerilla maustettua maitoa
Kuorrutus:
1dl flora vispiä
0,5dl flora vanillaa
1dl kuohukermaa
1 levy pandan valkosuklaata
tomusokeria
mansikoita
Valmista pohja, kuten edellisissä ohjeissa.
Täyte: Vatkaa flora vanilla vaahdoksi. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta vaniljamaidolla. Laita flora vanillaa ja vaahdon päälle mansikkasiivuja kauttaaltaan. Laita toinen pohja päälle ja täytä samalla tavalla. Kostuta kakun päällys vielä vaniljamaidolla. Laita kakun päälle kevyt paino ja laita jääkaappiin vetäytymään. Valmista sillä aikaa kuorrutus.
Kakun päälle tein floravispistä ja vanillasta sekoituksen, jolla päällystin kakun kauttaaltaan.
Lisäksi päätin kokeilla sekasopan Marien mainitsemaa suklaa ganachea valkosuklaasta -vaahdotettuna -> Laita kuohukerma kattilaan ja kuumenna (älä keitä) ja ota kattila pois liedeltä. Pilko joukkoon valkosuklaa ja sekoita, kunnes suklaa on sulanut kermaan. Laita jääkaappiin jäähtymään. Kun suklaa on jähmettynyt vispaa se kuohkeaksi. Lisäsin vielä reilun desin vaahdotettua flora vispiä, koska halusin massasta vähän ilmavampaa.
Koristelin kermavaahdon päälle valkosuklaa ganachella ristikon ja reunat. Päälle ladoin puolitettuja mansikoita. Päälle sihtasin tomusokeria.

Tämä oli aivan tolkuttoman hyvää! Tuo ganache oli ennestään tuttua, mutta sen vaahdottaminen teki massasta niin täyteläisen makuista ja helppoa pursottaa. Ihastuin siihen täysin. Mietin jo nyt minkälaisen kakun tekisin, jossa pääsisin kokeilemaan fazerin sinisestä ganachea vaahdotettuna. Slurps!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.