2-vuotiaan tytön kakkutoiveena oli Muumien Pikku Myy. Kakkutoiveita tuli sitten postin liitteenä ja sieltä bongasin tuon pään muotoisen kakun ja ajattelin, että tuollainen olisi kiva päästä toteuttamaan...



Pohjana pellillinen unelmakääretorttupohjaa, johon ohje löytyy blogistani esim. täältä.

Pikku Myyn pään muotoinen kakku koottu kulhoon, josta kakkuun saatu puolipyöreä muoto.

Täytteenä kakussa banaania siivuina ja suklaakermavaahtoa.

Kakun pinnallalle muotoilin nenän ylijääneistä pohjapaloista ja sitten tasoitin koko kakun pinnan kreemillä. Pinta on marsipaania, jota olen värjännyt elintarvikevärein. Hiukset oli ehdottomasti suuritöisimmät, sillä en keksinyt muuta tapaa muin pyöritella samankokoisia pötköjä, jotka sitten asettelin vieriviereen ja painoin hiukan kasaan. Nuttura ja korvat tehty marsipaanista.

Silmät leikelty vapaalla kädellä. Vihreään osaan käytin tyllaa muottina. Mustia rajauksia pyöreittelessäni mietin, että sellainen marsipaanipuristin voisi olla kyllä aika kova juttu...



Pikku Myylle koitin saada aikaiseksi sellaista vähän vinkeää, mutta iloista ilmettä.