Tekemästäni autokakusta jäi täytteitä yli, niinpä päätin sitten äkkiä pyöräyttää vielä toisen kakun. Tähän päätyi sitten kaikki ylijäänyt -eli ylijäämäkakkua olkaa hyvä!

Yleensä kakusta pitää aina tulla hyvännäköinen ja itselläni on paineita saada aikaa juuri sellainen kakku, kun mitä tilaaja on halunnut. Nyt ei tarvinnut saada mitään aikaiseksi ja se oli helpottavaa. Niinpä annoin poikani osallistua tämän kakun koristelemiseen. Poikani sai valita käytettävät värit ja tyllat. Yhdessä sitten pursottelimme ja koristelimme kakun.

1586656.jpg

Pohjana kahden munan kaakosokerikakkupohja.

Täytteenä autokakusta yli jäänyt manteli-nougattäyte (kinuskikissan), jota jatkoin sitten vaniljakreemillä ja valkosuklaarouheella. Lisäksi laitoin väliin mansikka-vaniljahilloa. Kostutukseen käytin omenatuoremehua.

1586658.jpg

Koristeluun käytetty flora vispiä, josta osa värjätty wiltonin elintarvikevärein. Ruusujen lehdet ovat osa marsipaania ja osa pikeeriä. Lisäksi koristeena punaisia nonparelleja ja muutama marsipaanikukka.

1586659.jpg

Hyvää oli ja nyt vähän harmittaa, että en ottanut kuvia pienestä apulaisestani työssä... Ehkä ensi kerralla sitten :)