Pienelle tytölle haluttiin Kaapokakku, tuo ihastuttava poika Pikku Kakkosen lastenohjelmista. Pienoisen googletuksen jälkeen löysin tämän kuvan ja mielestäni se sopi hyvin synttäriteemaan.

Kuva on maalattu Sallisen vaalennetulle marsipaanikiekolle Wiltonin elintarvikeväreillä ja leikattu sen jälkeen muotoonsa. Tausta on ruotsin tuliaisina saatua päärynän makuista marsipaania, jota vaalensin aavistuksen valkoisella massalla. Taustan kuviointi on tehty kuviomatolla (tropical leaf), jonka olen englannin kakkukaupasta tilannut lähes kaksi vuotta sitten. On jäänyt vähälle käytölle tuo kuviomatto, mutta ajattelin, että tässäkin kakussa olisi kiva olla samantyylinen tausta kuin tässä kakkukuvassa, kakut matkasivat samoihin juhliin (yhteissyntymäpäivät). Taustaan tomuttelin vähän vaaleanvihreää tomuväriä ja vihreää kimalletomua.

Kuvia itse kakusta löytyy blogistani täältä.