Tämä kakku matkasi pienen tytön syntymäpäiville, tai siis isohan neljä vuotias jo on. Toiveena oli pinkkiä, kruunua, helmiäistä ja sitä tässä nyt sitten on. Ei ehkä yltiömäisen bling bling, mutta jotain sinne päin -ehkä. Massan kanssa meinasi mennä taas hermot, mutta olipas kiva taas päästä vetään sillä koko kakku piiloon, kun ei kiellettykään...

Pohjana viiden munan sokerikakkupohja (26cm) ja kostutukseen käytetty vaniljamaitoa.

Täytteenä toiveesta mustikka- ja valkosuklaamousset.

Kakun pinnalla sokerikreemi ja mansikan makuinen marsipaani, jonka väriä aavistuksen vaalensin Wiltonin valkoisella elintarvikevärillä. Ensin piti kakku kuorruttaa vadelman makuisen karkkimassan ja mansikan makuisen marsipaanin sekoituksella, mutta karkkimassan huonot ominaisuudet nostivat taas päätään. Massa halkeili jo kaulintavaiheessa, joten hautasin idean samantien kuorruttaa sillä koko kakku. Onneksi on tuota marsipaania kaapissa, mitä ruotsin tuliaisina sain melkoisen laatikon...

Koristeena punaisella koristelutuubilla pruutatut kiehkurat, kukat, taikasauva, kruunu ja perhoset ovat valkoista vaahtokarkin makuista kaulintamassaa. Koristeiden viimeistelyyn käytetty kimalletomuvärejä ja helmiäistä, sekä vaaleanpunaisia sokerikuulia. Lisäksi heittelin vähän glitteriä ja vaaleanpunaista raetta kakun pinnalle. Helminauhaa esittävä mönkyrä tehty valkeista sokerikuulista.

Onnea sankarille ja toivottavasti kakku maistui, ainakin aikuisille, koska sankarille itselleen kuulemma riittää, että tarjolla on karkkia :)