Olin luvannut työparilleni vanhassa työpaikassa, että ystävänpäivänä leivon lapsille täytekakkua. Vaikkavaihdoinkin työpaikkaa tässä välissä, pidän tietenkin lupaukseni ja suuntasin helmikuun puolessa välissä kakun kanssa lapsia ilahduttamaan. Täytteeksi valittiin jotain mahdollisimman neutraalia. Koristelussa piti tietenkin tuoda esille tuleva ystävänpäivä!

 

Pohjana kaksi pellillistä kääretorttupohjaa, leikeltynä kolmeen yhtä suureen osaan. Kostutettu vaniljamaidolla.

Täytteenä sekamarjahilloa (jossa mm. vadelmaa, mansikkaa, omenaa) sekä rahkavaahtoa (maitorahkaa ja flora vispiä). Päällä flora vispiä, vaahtoa jykevöitetty maitorahkalla ja vaniljakreemijauheella. Koristeena mantelilastuja, suklaakolmioita ja pristsaukset, sydän suihkutettu pinkillä helmiäissuihkeella, lisäksi koristeena pieniä helmiäisiä ja sokerikuulia.

Eka kuva otettu ulkona hyvässä valossa, nämä muut sisällä. Ero on aikamoinen. Ylempi kuva vastaa mielestäni paremmin totuutta, kuin nämä tummemmat.

 

 

Lapset tykkäsivät ja minä tulin hyvälle mielelle. Loput kakusta matkasi miehen vanhemmille kiitokseksi Joonan hoidosta!